Ajankohtaista

Vammaissulkapallo on mukana erinlaisissa tapahtumissa ja järjestetään erilasia tapahtumia, harjoitusleirejä sekä yhteistä yhdessäoloa. Tapahtumia pyritään järjestämään joka vuosi joissa on mahdollista tutustua vammaissulkapallon saloihin sekä harrastuksena ja kilpailulajina.

SYYSTIEDOTE JÄSENISTÖLLE

Tervehdys VammaisSulkaPallo ry;stä, alla hieman tietoa näin kesän jälkeen alkavasta aktiivisemmasta toiminnasta.

  • SULKISCUPin kauden 2015-2016 avausosakilpailu ja syyskokous ovat Mikkelissä lokakuun ekana viikonloppuna.

     

  • Kisa- ja leirikalenteri on 2015-2016 osalta alustavasti seuraavanlainen:
    • SULKISCUP I: Mikkeli 3-4.10.2015
    • SULKISCUP II: Vaasa 5-6.12.2015
    • SULKISCUP III: Kankaanpää 30-31.1.2016
    • SULKISCUP IV: Oulu 12-13.3.2016
    • SM-Kisat 21-22.5.2016 – Pajulahti
    • Lokakuun 17 päivä järjestetään Helsingissä (Synapsia) yksi päiväinen leiri valmentajan johdolla ja se on avoin kaikille, taitotasosta ja peliluokasta riippumatta. Lisätietoja lähiaikoin !!
    • Lisäksi Jyväskylän seudulla on tarkoitus myös järjestää valmentaja johtoinen leiri Marraskuun aikana, lisätietoja lähiaikoina !!

Leirejä ja alueellisia harjoituksia pyrimme järjestämään aina mahdollisuuksien mukaan ja aktiivisten järjestäjien avustuksella  !

  • Hyväntekeväisyys talkoot, vammaissulkapalloakin tukeva ”Turpaanvetokilipaelu” lähestyy ja lippujen myynti alkaa piakkoin. Tapahtumahan on 17.10 Kiuruvedellä.
    Tämän lisäksi on perustettu Tukitalkoot ry, jonka tarkoitus on järjestää erilaisia hyväntekeväisyys tapahtumia, erilaisten kohderyhmien toimintaa tukemaan. Lisätietoa lokakuun tapahtumasta alla olevasta kuvasta ja Tukitalkoot ry;n radiohaastattelun voit kuunnella –> TÄÄLTÄ.

VAMMAISSULKAPALLO ry SYYSKOKOUS KUTSU

 

Aika
La 3.10.2015 klo 19.00

Paikka
Original Sokos Hotel Vaakuna, Porrassalmenkatu 9, 50100 Mikkeli. (Klo 18.00 VaSuPa ry:n tarjoama illallinen Fransmannissa jäsenille.)

Asiat
Kokoukselle on valmisteltu asialista, joka on alapuolella. Kokouksessa tullaan käsittelemään mm. seuraavia asioita.

  • Puheenjohtajan valinta toimikaudelle 2016-2017
  • Johtokunnan jäsenten valinta erovuoroisten tilalle
  • toimintasuunnitelma ja talousarvio toimintavuodelle 2016 

Asialista 

  1. Kokouksen avaus
  2. Kokouksen järjestäytyminen
  • Valitaan kokoukselle
    • Puheenjohtaja
    • Sihteeri
    • Kaksi pöytäkirjan tarkastajaa
    • ääntenlaskijat
  1. Todetaan läsnä olevat äänioikeutetut jäsenet
  2. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
  3. Yhdistyksen jäsenmaksujen määrääminen tulevalle kaudelle
  4. Toimintasuunnitelman ja talousarvion vahvistaminen
  5. Valitaan Johtokunnalle / yhdistykselle puheenjohtaja
  • Harri Isomäen kausi päättyy puheenjohtajana
  1. Johtokunnan muiden jäsenten ja varajäsenten valinta erovuoroisten tilalle
  • Erovuorossa johtokunnan jäsenistä Kimmo Sirviö, Juhani Pippuri ja Jyry Loukiainen
  • Erovuorossa varajäsenistä Harri Tuomaala 
  • Johtokunnassa jatkaa Marita Kaipainen, Satu-Maria Virtanen ja Timo Villanen
  • Johtokunnan varajäsenenä jatkaa Mika Raudasoja
  1. Tilintarkastajan / toiminnantarkastajan valinta
  2. Päätetään seuran edustajista muihin järjestöihin ja yhteisöihin
  3. Kansainvälisen toiminnan linjaukset
  4. Muut asiat
  5. Kokouksen päättäminen

Ilmoittautuminen

Ilmoittaudu jäsenille tarkoitettuun illalliseen 20.9 mennessä.
kimmo.sirvio@vammaissulkapallo.fi (kerro myös mahdollista erityisruoka toivomuksista.)

Terveisin

VammaisSulkaPallo ry:n hallitus

Vammaissulkapallon kisakalenteri 15/16

Alustava kisakalenteri kaudelle 2015-2016 on alla olevan mukainen.

Syksyllä aloitetaan SULKISCUP tutusta ja mukavasta paikasta, Mikkelin Rantakeitaan liikuntasalista. Kilpailukutsu ja tarkempia tietoja tulee lähempänä ajankohtaa.

SULKISCUP I: Mikkeli 3-4.10.2015
SULKISCUP II: Vaasa 5.-6.12.2015
SULKISCUP III: Kankaanpää 30-31.1.2016
SULKISCUP IV: Oulu 12.-13.3.2016

SM-Kisat 21-22.5.2016 – Pajulahti

 

– – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – –

KILPAILUKUTSU Vammaissulkapallon SM-Kisat 2015 (Päivitys 19.5)

Päivitys 19.5.2015

SM-Kisat sivustolle on lisätty kuvia ja tunnelmia Jyväskylästä –> http://www.vammaissulkapallo.fi/sm-kisat/sm-kisat-2015-jyvaskyla/

Päivitys 17.5.2015

Kisat pelattiin mainioissa tunnelmissa ja upeassa paikassa. Tiukkaa vääntöä riitti aina viimeisiin peleihin asti. Kiitoksia kaikille pelaajille, avustajille ja kisajärjestäjille mainiosta kisoista !!

Kuvia ja lisätietoa lisätään lähiaikoina, alla kuitenkin pelattujen vammaissulkapallo sarjojen TOP3.
Ottelukohtaiset tulokset ja kaikki sijoutukset löytyvät –> www.tournamentsoftware.com

LOPPUTULOKSET

Pystypelaajien kaksinpeli sarja
1. Antti Kima
2. Iiro Kokkonen
3. Hanna-Maria Sariluoto

Pyörätuolisarjan kaksinpeli – Miehet/WH1
1. Markus Lehto
2. Timo Villanen
3. Kimmo Sirviö

Pyörätuolisarjan kaksinpeli – Miehet/WH2
1. Thomas Puska
2. Harri Isomäki
3. Jussi Pippuri

Pyörätuolisarjan nelinpeli – Miehet
1. Thomas Puska ja Timo Villanen
2. Markus Lehto ja Kimmo Sirviö
3. Raimo Nevanen ja Jussi Pippuri

Pyörätuolisarjan kaksinpeli – Naiset
1. Ella Ruotsalainen
2. Maija Kantola
3. Jaana Keski-Ikkala

Pyörätuolisarjan nelinpelit – Sekaparit
1. Maija Kantola ja Heidi Manninen
2. Jaana Keski-Ikkala jaElla Ruotsalainen
3. Heikki Kihlström ja Irkka Kihlström

Päivitys 12.5.2015

Otteluohjelma löytyy Tournament Softwaresta –> www.tournamentsoftware.com

Löydät omat peliaikataulusi helpoiten ”Players –välilehdeltä” oman nimesi takaa. Ongelma tapauksissa otathan yhteyttä vammaissulkapallo@vammaissulkapallo.fi

Huomiothan nämä seikat kisojen aikana !

Vammaissulkapallon SM-kisat pelataan Jyväskylänseudun sulkapallon kansallisen kisan yhteydessä. Otteluohjelma on laadittu samaan aikatauluun noiden kansallisten kisojen kanssa. Peliä kohden aikaa on varattu 30 minuuttia.
Aikataulussa pysymiseksi kentälle on syytä siirtyä pelikuulutuksen jälkeen viivyttelemättä. Kannattaa myös huomioida, että kaikki ottelun aikana tarvitsemasi tarpeisto on mukana esim. juomapullot yms. Pelipaikalla on meidän lisäksi kansallisten kisojen osallistujia noin 140 henkilöä. Tästä syystä Monnarin kentillä pyörii pelejä keskeytyksettä turnauksemme ajan. Kesken ottelua jonkun tarpeiston hakeminen kentälle ei onnistu häiritsemättä muiden peliä ja lisäksi se aiheuttaa tarpeetonta viivytystä.
Toki peli vie sen ajan, mitä peliin kuuluu eikä peliään sen vuoksi tarvitse nopeuttaa. Nyt kannattaa myös muistuttaa itselleen, että pelipaikalla liikkuessa ei häiritä muiden pelejä esim. oikaisemalla jonkun kenttäalueen yli. Annetaanhan vammaissulkapalloväestä sellainen kuva, että osamme tällaiset perusasiat.

– – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – –

Jyväskylän Monitoimihalli, Rautpohjankatu 6, 40700 Jyväskylä

Ajankohta: 16.-17.5.2015.

  • Perjantai klo 18 alkaen luokittelu (vain uusille/luokittelemattomille pelaajille)
  • Lauantai 11:00 – 19:00
  • Sunnuntai 9:00 – 14:00

– Kisapaikalla kahvio ja pysäköinti järjestelyt Rautpohjankadun puoleisella parkkipaikalla.
– Kisa-aikataulut ja otteluohjelmat tulevat vko20, seuraa ilmoittelua nettisivuilla.

PELILUOKAT

  • Pyörätuoliluokka: naiset ja miehet; kaksinpeli, nelinpeli ja sekanelinpeli
  • Pystypelaajienluokka: naiset ja miehet; kaksinpeli, nelinpeli ja sekanelinpeli. 

– miesten pyörätuoli kaksinpelisarja pelataan kansainvälisten luokitusten mukaisesti (WH1/WH2)
– mikäli luokkaan ilmoittautuu vähemmän kuin neljä pelaajaa luokkia voidaan yhdistää. Pelaaja voi osallistua vain yhteen nelinpelisarjaan.
– osallistumismaksu kisaan 15 € / pelaaja sisältäen sekä kaksin- ja nelinpelit.

LUOKITTELU

Miesten pyörätuoliluokan kaksinpelinsarja pelataan kansainvälisten luokitusten mukaisesti (WH1/WH2). Jos pelaajalla ei ole aiempaa luokitusta (esim. Kisakallio 10/13 tai kansainväliset kisat) tulee hänen ilmoittautua luokitteluun. Luokitustapahtuma on 15.5.2015 klo 18 alkaen Sokos Hotelli Alexandrassa. Ilmoittaudu luokitteluun kisailmoittumisen yhteydessä.

MAJOITUS

Jokainen kisaan osallistuja hoitaa majoituksen itse valitsemastaan paikasta, Sokos hotelli Alexandrasta on kysytty majoituskiintiö VaSuPa tunnuksella ja se on voimassa 1.5 asti. Hotelissa on muutamia esteettömiä huoneita, mainitse toiveistasi ilmoittautumisen yhteydessä.

  • Huonehinnat: 1hh/yö 90€ sekä 2hh/yö 90€
  • Yhteystiedot: Hannikaisenkatu 35 40100 Jyväskylä, puh: 020 123 4642 tai alexandra.jyvaskyla@sokoshotels.fi

ILMOITTAUTUMINEN JA MAKSUT

Osallistumismaksut maksetaan VammaisSulkaPallo ry:n tilille FI52 8307 8710 0034 64
Maksuun viestiksi ”SM-Kisat-15 / Pelaajan nimi”

Ilmoittautuminen kisaan viimeistään perjantaina 1.5.2015.
Lisätiedot ja ilmoittautuminen osoitteeseen harri.isomaki@vammaissulkapallo.fi tai puh. 050-557 5585

Ilmoittautumisen yhteydessä kerro sähköpostissa pelaajan nimi, peliluokat, nelinpeliparin nimi sekä jos tarvitset luokituksen.

 

     jysslogo2