Ajankohtaista

Vammaissulkapallo on mukana erinlaisissa tapahtumissa ja järjestetään erilasia tapahtumia, harjoitusleirejä sekä yhteistä yhdessäoloa. Tapahtumia pyritään järjestämään joka vuosi joissa on mahdollista tutustua vammaissulkapallon saloihin sekä harrastuksena ja kilpailulajina.

Länsi-Suomen aluetapahtuma järjestettiin Seinäjoella 7.6.2014

Viikolla 23 Seinäjoella oli urheilevaa väkeä sankoin joukoin. TUL:n liittojuhlat pidettiin kaupungissa, joiden yhteydessä järjestettiin Lakeuden kisat tapahtuma yli 40:n urheilulajin voimin. Esillä lajikirjossa oli myös vammaissulkapallo.

Kisapaikka Lakeudenkisat

Yhdeksän Länsi-Suomalaista vammaissulkapallolijaa oli innostettu lauantaiksi kaupunkiin yhdistettyn leirin ja turnauksen pariin. Mukana oli myös joitain uusia vammaissulkapallon pariin innostettuja harrastajia.

Lakeudenkisat

Päivän ohessa käydyn pikaturnauksen tulokset löytyvät täältä.

Turnausosuutta Lakeudenkisat

——————————————————————————————————————-

Tulevia leirejä ja kisoja

Vammaissulkapallossa vietetään leireilyn ja kisojen osalta ansaittua kesälomaa, syksyllä jatketaan taas.
(omatoiminen harjoittelu ja leireily kuitenkin sallittua ja suotavaa…)

Leirit:

Lappeenranta 23.- 24.8.2014

SULKISCUPit:

SULKISCUP II: Kajaani 22–23.11.2014
SULKISCUP III: Kankaanpää 14-15.2.2015
SULKISCUP IV: Toijala 28-29.3.2015

Vammaissulkapallon SM-kisat 2015 – Toukokuussa Jyväskylän seudulla.

Mukavaa kesää, syksyllä jatketaan taas !!

VaSuPa_juliste

——————————————————————————————————————-

Oulun vammaissulkapallon SM-kisojen tuloksia ja tunnelmia

Vammaissulkapallon SM-kisat 2014 pelattiin Oulun Linnanmaan liikuntahallin mainioissa puitteissa ja ennätysmääräisten osanottajien saattelemana. Viidessä eri sarjassa pelattuihin peleihin osallistui yhteensä 41 osanottajaa ja kahden päivän aikana pelattiinkin kaiken kaikkiaan 105 peliä.

Oheisesta linkistä (tai sivun alalaidasta) näet lopputulokset ja myös tarkat ottelukohtaiset tulokset löytyvät sieltä.

Kiitokset kaikille osallistujille, katsojille ja tapahtuman järjestäjille mainioista kisoista !!!

LINKKI:
Tournament Software / Vammaissulkapallon SM-Kisat 2014

Sarjojen voittajat:
Tournament Software / ”Winners”

[easy-media med=”1155″ align=”left”]


VaSuPa_juliste
     tesulogoJärjestäjänä:

Yhteistyössä:

POYRY     ssul_logo

Vammaissulkapallon SM-kisat 2014:
(Lataa tiedosto tästä)

——————————————————————————————————————-

Vammaissulkapallo tapahtuma Porvoossa 17.5.2014

Tervetuloa tutustumaan vammaissulkapalloon Porvoon Kokonniemen liikuntahallille,
paikalla lajiesittelyä ja tietoa vammaissulkapallon harrastusmahdollisuuksista.

Paikka:
Kokonhalli, Jääkiekkotie 3, Porvoo

Ajankohta:
17.5.2014 klo 13-16

Lisätietoja:
Jyry Loukiainen
puh. 0400 – 886 963
sposti: jyry.loukiainen (at) vammaissulkapallo.fi