Ajankohtaista

Vammaissulkapallo on mukana erinlaisissa tapahtumissa ja järjestetään erilasia tapahtumia, harjoitusleirejä sekä yhteistä yhdessäoloa. Tapahtumia pyritään järjestämään joka vuosi joissa on mahdollista tutustua vammaissulkapallon saloihin sekä harrastuksena ja kilpailulajina.

Vammaissulkapallon MM-kisat Saksassa

4.11 aamu varhaisella lähtö Helsingistä ja tutustuminen MM-kisaympäristöön

Maanantai aamulla matka alkoi Helsinki-Vantaan kentältä. Reilun parin tunnin lennon jälkeen laskeutuminen Dusseldorffiin. Kentällä hämmästelyä turhankin pitkän aikaa (toinen pelituoleista ei tullut perille). Kisajärjestäjien kyydillä saavuttiin majoituspaikalle.

Matkalla jossain Suomenlahden yllä

Matkalla jossain Suomenlahden yllä

Kello 14 paikallista aikaa alkoi luokittelijoiden urakka koulutuksessa teoriaosuudella. Lounas oli luonnollisesti jäänyt väliin kentällä vietetyn ylimääräisen ajan takia.

Luokittelijaopiskelijat tapaavat kouluttajansa

Luokittelijaopiskelijat tapaavat kouluttajansa

Illalla oli vielä joukkueenjohtajien kokoontuminen, missä jaettiin seuraavien päivien harjoitus ja luokitteluajat.

Joukkueenjohtajien tapaaminen

Joukkueenjohtajien tapaaminen

—————————————————————————————————–

5.11 luokittelu ja harjoittelupäivä 1.

Kadonnut pelituolikin oli ajautunut hotellin oven taakse yön aikana josta aamulla respaan tulleet työntekijät olivat sen ystävällisesti poimineet sisätiloihin. Klo 12 oli suomen pelaajien luokittelun vuoro. Tuloksena oli WH1 ja WH2 niinkuin etukäteen osasimme jo odottaakkin.

Ilmoittautuminen luokitteluun ihan kotimaisella kielellä

Ilmoittautuminen luokitteluun ihan kotimaisella kielellä

Pelipaikat vielä rakenteilla, pelaajia alkaa olla jo paikalla

Pelipaikat vielä rakenteilla, pelaajia alkaa olla jo paikalla

Tunnin harjoitteluaika oli kutistunut eilisen tiedon jälkeen 40 minuuttiin ja aikataulukin oli hieman myöhentynyt. Pelihallissa alkoi olla porukkaa sen verran että kisatunnelman pystyi jo hyvinkin aistimaan. Illan aikana tuli myös vakoiltua muiden maiden harjoituksia ja oudoksuttua heidän pelityyliään. Onkohan se jotenkin parempi kuin mihin suomessa on totuttu?

Kisahallissa alkaa olla tunnelmaa

Kisahallissa alkaa olla tunnelmaa

—————————————————————————————————–

6.11 luokittelu ja harjoittelupäivä 2. Avajaiset

Pariin päivään ei ole käytännössä luokittelijaoppilaistamme kuulunut mitään. Ovat olleet kisapaikalla luokittelua seuraamassa yli kellonympärystää ja lopun aikaa on saanut käyttää nukkumiseen. Kisoissa on 120 luokiteltavaa pelaajaa ja aikaa tämän tekemiseen kahdelta luokittelupaneelilta noin puolitoista vuorokautta. Tämän jälkeen oli protestien antoaika luokittelusta. Näitäkin kisojen yhteydessä annettiin ja joidenkin kohtaloksi jäi jäädä kokonaan kisojen ulkopuolellekin. Asiat eivät koskeneet suomalaista ryhmää. Joukkueen johtajilla päivän aikana kaksi kokoontumista kisaohjelmista.

Monta erilaista vammaryhmää luokiteltavana

Monta erilaista vammaryhmää luokiteltavana

Saimme kuulla, että kisaviikon yhteyteen ollaan vielä järjestämässä vammaissulkapallon kehittämiseen liittyvä paneelikeskustelua. Marita valmistelee tilaisuuteen yhteenvetoa vammaissulkapallon tilasta Euroopassa. Sai Güntteriltä toimeksiannon esitellä gradunsa aihetta päivän varoituksella. Illalla oli kisojen viralliset avajaiset. Suomi ja Uganda mainittiin erikseen avajaispuheissa, koska maat olivat ensimmäisen kerran edustettuina MM-kisapaikalla. Suomi sai respektiä myös siitä, että ensimmäisen kerran kisapaikalla olleina olimme ottaneet kaksi luokittelukoulutukseen osallistuvaa myös mukaan. Iltamyöhällä huomisen päivän peliaikataulua odotellaan edelleenkin…

avajaistunnelmia

avajaistunnelmia

—————————————————————————————————–

7.11. kaksinpelit ja toiminnallista luokittelua

Torstaina tuli pelattua kaksinpelejä. Harrin luokitusta ei luokittelijoiden osalta oltu vielä vahvistettu, joten ensimmäistä peliä oli katsomassa myös kansainvälinen luokittelija. Meidän luokittelijakokelaat seurasivat koulutuksessaan muiden maiden pelaajien toimintaa.

Luokittelijat tekemässä havaintoja pelaajien toiminnasta

Luokittelijat tekemässä havaintoja pelaajien toiminnasta

Mailaahan ekassa pelissä tuli puristettua normaalia enemmän, kun ei ollut tutulla kotimaisella kentällä. Kisojen pelaaajien välillä oli myös huomattavaa tasoeroa, joten lopputulos on kiinni myös arpaonnesta. Tuloksena kuitenkin päivästä melkoisesti oppia pelityylistä ja kalustosta.

—————————————————————————————————–

8.11 nelinpelit, luokittelun loppupäätökset, kisajärjestäjäkoulutus, euroopan vammaissulkapallokomission vuosikokous

Harrilla ja Kimmolla oli päivän ohjelmassa kolme nelinpeliä. Tuloksethan eivät olleet mitenkään mairittelevia. Aika monella osa-alueella oltiin jäljessä jatkoon päässeisiin pelaajiin verrattuna.

Takarajalta nosto mallia Hong Kong

Takarajalta nosto mallia Hong Kong

Takarajalta nosto mallia Finland

Takarajalta nosto mallia Finland

Kisajärjestäjäkoulutuksessa käytiin läpi mm. MM-2013 kisojen järjestelyä. Paikan päällä kun oltiin oltu jo joitain päiviä voitiin käydä läpi myös järjestelyiden onnistuneita kohtia ja asioita, joissa olisi parannettavaa. Euro alueen vammaissulkapallon vuosikokouksen yhteydessä käytiin läpi maiden vammaissulkapallon tilaa, ongelmakohtia ja onnistumisia. Jokainen maa saa vapaasti miettiä ja käyttää toisten hyviksi kokemia tapoja ja malleja , sekä soveltaa niitä kotimaahansa.

—————————————————————————————————–

 9.11 Semifinaaleja ja tavaroiden pakkausta

Lauantapäivä saatiin katsoa laadukasta vammaissulkapalloa puolivälierien ja semifinaalien merkeissä. Videomateriaalia kertyi päivän aikana useita kymmeniä minuutteja. Marita piti palaveria vammaissulkapallon tilasta ja suhteesta paikallisiin sulkapalloliitoihin erimaiden edustajien kanssa. Paikalla oli mm. maailman vammaissulkapalloliiton ja euroopan sulkapalloliiton presidentit. Palaverin loppulauseissa tarjottiin suomeen järjestettäväksi EM-kisoja vuodelle 2014.

Osallistujamaidenlippurivistöä ja yleistunnelmaa

Osallistujamaidenlippurivistöä ja yleistunnelmaa

Illan mittaan hotellihuoneeseen levinneitä tavaroita saikin jo pakata matkalaukkuun huomista lähtöä varten. Huomenna vielä finaalipelien seurantaa ja loppuseremoniat.

—————————————————————————————————–

11.11 Loppupalaute

Reissu ohi ja kaikki perillä Suomen maalla… Matka oli onnistunut ja opettavainen kaikissa olomuodoissaan. Erjan ja Ilkan luokittelija koulutus jatkuu mahdollisuuksien mukaan tulevaisuudessa kakkostason koulutuksella, Maritan yhteistyö maailmalle päin (ja takaisin) sai varmaan lisäkontakteja, tunnustusta sekä kehitysideoita, Jounin valmennus- ja harjoittelu kuviot vammaissulkapallon näkökulmasta saivat uusia näkökulmia ja toimintatapoja sen kehittämiseksi. Harri ja Kimmo saivat vammaissulkapalloon viralliset, kansainväliset luokitukset ja paljon oppia pelitavoista ja pelituoleista joita maailman huiput käyttävät.

Suomen ryhmä valmiima kotiutumaan taskussa paljon uusia asioita. Takarivi: Marita, Erja, Ilkka ja Jouni. Eturivi: Harri ja Kimmo

Suomen ryhmä valmiima kotiutumaan taskussa paljon uusia asioita. Takarivi: Marita, Erja, Ilkka ja Jouni. Eturivi: Harri ja Kimmo

—————————————————————————————————–

Vammaissulkapallo haaste

Turpaan tuli ja kunnolla

Lähde: Kankaanpään Seutu

Toimittaja Marko Vuosjoki haastoi SM-pronssimitalisti Juhani Pippurin sulkapallomatsiin.

Tein keväällä ennakkojutun Kankaanpäässä pidetyistä vammaissulkapallon SM-kisoista, ja jutunteon yhteydessä kokeilin nopeasti, miltä tuntuu pelata sulkapalloa pyörätuolista. Koska onnistun silloin tällöin avaamaan suuni täysin väärässä paikassa ja väärään aikaan, heitin kisoihin valmistuneelle Juhani Pippurille: ”Katsotaan nyt ensin, miten pärjäät kisoissa. Jos otat mitalin, haastan sinut sitten matsiin, jossa minäkin pelaan pyörätuolissa.”

Pippuri otti pronssia ja haaste jäi tietenkin miehen mieleen. Hän otti yhteyttä minuun pari viikkoa sitten.

– Oli puhetta keväällä, että pelattaisiin matsi pyörätuolisulkaa. Vieläkö haaste on voimassa?, kyseli Jussi.

Eihän siinä auttanut muu kuin nöyrtyä ja lähteä Kankaanpään Kuntoutuskeskukselle. Legendaarinen haastematsi järjestettiin perjantaina 5. lokakuuta.

Pippuri päihitti meikäläisen sata-nolla. Virallisesti erä, jonka pelasimme, päättyi 21–8, mutta kuten todiste eli erästä kuvattu video paljastaa, Jussi sai oikeasti 21:nnen pisteensä, kun minulla oli plakkarissa 7 pistettä. Hän siis laski pisteitä, ja teki sen meikäläistä säälien.

Sulkapallotaituri ei antanut helppoja lyöntejä erän aikana oikeastaan ollenkaan.

– Jos sait pallon hallintaan, ei minulla ollut mitään sanaa. Siksi minä yritin uunottaa sinua pitkillä lyönneillä, kertoi Jussi pelisuunnitelmastaan.

Uunotukset toimivatkin, sillä en päässyt pyörätuolilla liikkeelle oikeastaan lainkaan.

– Tässä lajissa, kuten tavallisessakin sulkapallossa, liikkuminen on aivan ratkaisevaa. Pyörätuolin käyttö on tässä hommassa ehdottoman tärkeä, kertoi Pippuri.

Haastematsi on nyt siis takana, ja lopputulos ei meikäläistä juurikaan mairittele. Mutta kokeilu oli mielenkiintoinen, ja täytyy sanoa, että respekti pyörätuoliurheilijoita kohtaan nousi taas pykälän. Kovia jannuja!

Marko Vuosjoki, Turpaan tuli ja kunnolla. Kankaanpään Seutu. 11.10.2013
Lähde linkki: Kankaanpään Seutu

SULKISCUP I -tuloksia & esittelyvideo

SULKISCUPIN avauskisan tuloksia, tarkemmat tulokset löytyvät osoitteesta:

tournamentsoftware.com

Kaksinpeli – POOLI A, sijat 1-8

1. Markus Lehto
2. Harri Isomäki
3. Juhani Pippuri
4. Kimmo Sirviö
5. Harry Tuomaala
6. Raimo Nevanen
7. Mertsi Hagert
8. Jyry Loukiainen

Kaksinpeli – POOLI B, sijat 9-15

9. Timo Villanen
10. Maija Kantola
11. Ulla Korhonen
12. Satu-Maria Virtanen
13. Heikki Kihlström
14. Pasi Holmström
15. Irkka Kihlström
16. Erkki Pettinen

Nelinpelit

1. Markus Lehto
Harry Tuomaala

2. Harri Isomäki
Kimmo Sirviö

3. Raimo Nevanen
Juhani Pippuri

4. Mertsi Hagert
Jyry Loukiainen

5. Maija Kantola
Timo Villanen

6. Irkka Kihlström
Satu-Maria Virtanen

———————————————————————————–